maanantai 10. toukokuuta 2010

Nukkumatti unohti minut viime yönä :(

Jaahas eli ei se matti sit tullut käymään, odotin tunnin jos toisenkin, mutta ei ole näkynyt. No kyllä olen nukkunut ehkä 2-3 tuntia korkeintaan, ehkäpä sillä yritetään tää päivä sitten mennä itkeminen kun ei auta!

Ainut todella negatiivinen asia on että nyt jätin aamuaerobisen väliin, sillä nukahdin juuri kun kello olisi soimassa. Havahduin kyllä siihen, mutta ajattelin että edes vähäisen pidempi uni on tässä tilanteessa tärkeämpi kuin lenmkki.

Unettomuus saattaa johtua tän aamuisesta tentistä ja kun en ole vähän aikaa käynyt tekemässä mitään tenttiä rupeasin näköjään jännittämään liika. No kävin tekemässä ja toivon että hyvin olis mennyt. Nyt pienen ruokatauon jälkeen suunnan töihin ja sitten vielä salille, menen vaikka olenkin nukkunut noinkin vähän. Otan sen riskin ja toivon ettei tästä sitten seuraa mitään kovin negatiivista. Teen sitten torstaina sen, sillä silloin ei ole kuin punttia illalla :)

Illalla olis selkä ja takareidet, joihin nyt keskitytään vieläkin ahkerasti. Pistelen sitten noita treeni suorituksia, katsotaan saanko tän kaiken touhuilun jälkeen itsestään mitään irti salin puolella. Yritän ainakin kovasti niinkuin aina!

2 kommenttia:

  1. Tosi kivoi kuvii susta, oot sitte kasvanu ku viimeksi nähtiin :) Annan kyllä arvoa muodonmuutoksellesi se vaatii varmasti tosipaljon itsekuria, että jaksaa treenata ja elää spartalaisen elämän-opin mukaan.

    Jaksamisia ;) T-Mikko155

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kannustuksesta, Mikko!
    Miehän sanoin siulle että olen pieni possu :)

    VastaaPoista