lauantai 29. toukokuuta 2010

Olen ollut hiusmallina ja minulle on tehty nyt tälläinen leikkaus sekä raidat sekä jotakin muutakin varmaan. Siinä oli niin nopea tahti ettei viitsinyt jäädä sen kuumemmin kyselemään. Hoito-ohjeet sain sitten paperille. Hauska päivä oli vaikka olikin pitkä 10-20, voiko hiustenlaitto mennä tätä pidemmälle?! Mie kyllä ilmoitin ettei mulla varmastikaan ole aika kaksi kerta päivässä laittaa tukkaa tuntitolkulla. Lupasivat että pitäisi mennä ihan ilman sen kummempaa laittoakaan nätisti. Kävin eilen saunassa kaverilla eikä ollut mitään hiustenkuivaaja tai ainetta ja hyvältä se näytti kun kuivui ihan vaan vapaasti! Eli mukava tukka minulla nyt on :D
Aika lyhyehkö se on tuolla takana, mutta kasvaa se tossa kesän aikana takaisin, en mä kuitenkaan enää pysty kasvattamaan pitkääkään.

Pikkasen harmittaa kun kiinni ei saa kunnolla, koska toinen puoli on todella lyhyt nyt. Alle kaksi kuukautta sitten kävin myös leikauttamassa tukan eikä saanut kiinni, kun tulin hiusmallien valintatilaisuuteen tukkani oli luokiteltu puolipitkäksi. Eli eipä tässä mitään hätää siis ole kohta sen jo saa ponnarille :D


Tänään heitin aamuaerobisen ja oli pakko kolme kertaa juosta todella houkkuttelevan näköiset portaat ylös ja alas. En pystynyt vastustamaan. Illalla sitten vielä kevyttä jumppa salilla sekä venyttelyä. Suunnittelin että venyttelisin nyt ihan kunnolla ja sitten huomenna lenkin jälkeen toistaisin perusteelliset venyttelyt. Tuntuu että olen aika jumissa sairastelun jälkeen.
Mun pihalla olen tavannut erikoisen pariskunnan ne ulkoilee todella paljon ja aina ovat kahdestaan. Monena päivänä olen jo niitä tavannut samassa kohdassa. Onkohan ne muuttaneet johonkin lähistölle? Kuvassa ne on iltapäiväkävelyllä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti