keskiviikko 11. elokuuta 2010

Tasan kuukausi kisoihin!

Hmmm, voisin sanoa ettei jännitä, mutta silloin valehtelisin! Kyllä jännittää ja minusta tuntuu että ei jännitä se lavalle nouseminen, vaan kaikki käytännön asiat. Saanko liimattua kivet pukuihin ajoissa, saanko räätälöityä ne hyvin istuviksi, saanko kyydit, hotellit sun muut asiat hoidettua niin ettei jää mikään viime tinkaan... en ole kovin järjestelmä'llinen ihminen. En osaa aina käyttää aika parhaalla mahdollisella tavalla. Tärkeät asiat tai ne mitkä luulen tärkeiksi jää silti välillä tekemättä ja minulla on tapana jättää viime tinkaan asioiden hoitaminen.


Nyt aion ottaa itseni niskasta kiinni ja tehdä listan mitä kaikkea on vielä tekemättä. Teen sen kylläkin vasta viikonloppuna, sillä nyt aion vielä keskittyä työntekoon sekä treenin. Lauantai on ensimmäinen lomapäivä ja loma jatkuu parisen viikkoa. Ehtii hyvin hoitaa asiat kuntoon siis! Ilman paniikkia ja hösötystä :DMulla on nyt korkeammat korkkarit on tullut postista, värit ovat tulleet kanssa tänään ja lisäkivet pukuihin ovat tulossa todennäköisesti ensi viikon aikana. Sitten pitää vaan harjoitella kävelemistä sekä poseerausta enstistä enemmän kun on lomaa ja aikaa on vaikka koko päivä! Ai, niin ja niin pitkään kun olen salilla näläntunnekin on poissa :D Eli sinne vaan asumaan pariksi viikoksi!

Nyt ei ole kyllä hätää, nälkä on, mutta siitä osaa vaan nauttia. Siitä en tykkää kun pää ei vaan aina toimi ja tekee mieli istahtaa. Työni on kuitenkin seisomatyötä ja siinä onkin välillä vaikeus, mutta ERIKOISEN mukavien sekä ymmärtäväisten työkavereiden kanssa on kiva tehdä töitä. Ja mun hartioilta nyt lähti kuitenkin iso vastuu, kun pomo on tullut takaisin lomalta ja minä voin olla vaan yksi työntekijöistä koko tän viikon ja sitten lomailla kaikessa rauhassa! Onneksi on noin kiva työporukka <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti