keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Hieronta ja lukemista

Eilen oli illalla varattu aikaa selän hierontaan, viime kerrasta olikin TAAS (argh!!) vierahtanut enemmänkin aikaa! Mutta pettymykseni ei selkä ollut niinkään pahassa kunnossa kuin esimerkkiksi viimeksi :) Eli nuo mun jumpaillut sattoi auttaa mielen kohennuksen ohella, myöskin selän ja lavan alueen kuntoon. Eli hierontasessio oli hyvin kivuton tällä kertaa. Aamulla herättyäni en kuitenkaan saanut silmiäni auki, nimittäin oli aika turvonut nassu! Päivän aikana odotan muutoksen tapahtuvan tähän. Ja painohan nyt olikin vapaan syömisen jälkeen aika kohollaan, eli pudotusta odottelen täällä siinä määrin missä turvotuksen laskuakin :)

Tälläinen söpöläinen <3 Tämä kuva ei liittyy mihinkään, koska on vaan niin söpö! Kiitos M!


Viikon ekana päivänä treenasin olkapäitä sekä pohkeita ja eilen aamulla reisia. Tein ojennuksia, prässiä, ja kyykkyä. Hyvä treeni, kun miettii etten ole kovin aamusta nyt käynyt treenamassa niin ei löydy ihan samanlaista fiilista tehdä treenin. Mutta iltatreenissa on taas se energiaa ei ole välttämättä enää jäljellä tarpeeksi. Mutta aina olen saanut hyvän treenin illalla tehtyä, kiitos buustereihin :D

Tänäänkin menen ysin aikaan treenamaan selkää ja odotan siitä hieman ennakkoon todella hyvä treenia. Päätin tarkoituksella mennä vasta illalla niin hieronta ei enää vaikuta negatiivisesti treeniin vaan ehtii palautua siitä. Nyt aamupäivän olen laskeskellut koulutehtäviä ja huomenna oliskin tentti. Totuuden saan tietää varmaankin vasta uudessa vuodessa! Ja pitää saada harkkatyö tehtyä tässä jossakin välissä myös jotta saan merkinnän. Viikonloppu olis vapaata ja silloin voisi hetken tehdä sitä, joulukuusen pystyttämisen ohella!

Tänään on myöskin tasan viisi kuukautta kevään karkeloihin. Nyt alkaa olla viimeistään se aikaa milloin säännölliset poseeraukset sekä T-kävely harjoituksen on aloitattava. Olen nyt tehnyt niitä liian vähän. Ja hymyilemistä pitää myöskin treenata, jotta lavallakin hymyä riittäis :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti