maanantai 4. lokakuuta 2010

Ma, Ti, Ke, To...enempää ei lasketa ;)

Tänään oli kevyt pyöräilylenkki heti aamusta ja illalla salille selkä sekä takajalkoja. Posetustakin ja venyttelyä suunnittelin illaksi,  en ole tehnyt kumpaakaan melkein viikkon. Viime viiko oli todella rankka kun työt alkoi ja väsytti koko ajan! Selityksen makua tiedän, kyllä venytellä ja posettaa pystyy myös väsyneenä, mutta minä laiskottelin sen suhteen viime viikon :) Tänään olenkin poikkeuksellisesti aamuvuorossa töissä ja olen kotona jo seitsemän aikoihin! Vaikka käynkin salilla töiden jälkeen sekä solkussa lämmitelemässä.

Illaksi on myös elokuvakatselua luvassa ja nythän on makuunissa leffaralli menossa, tosin sen tietää että hyllyt on varmaan jo tyhjennetty kaikista tuoreimmista ja hyvistä elokuvista. Mutta jospa mun maku ei olis ihan niin valtavirran mukainen. Eli rentoilua illaksi tiedossa.

Ai niin, yöllä näin jo aivan kamalia painajaisia karjalanpiirakoista. Joutui kisan jälkeen käymään todella monessa kaupassa ennen kuin löytyi paistopiste jossa oli karjalan piirakka myynnissä, mutta se sitten olikin pantu esille jotenkin omituisella tavalla ja lihapiirakat olikin niiden piirakoiden päällä!!? Jotain salaatinlehtien jämiäkin oli näkynyt sen korin seassa! Yök, ihanaiset suussasulavat karjalanpiirakat ja yökättävä lihapiirakoista valunut rasva niiden päällä. Siinä mun mukana oleva seurue kuitenkin pakotti ostamaan nyt tällä kertaa sen mitä ollaan löydetty kun ei kerran mistään muualtakaan ole löytynyt. Heräsin siitä unesta kylmässä hiessä ja aivan kauhuissaan. Hetki meni ennen kun tajusin koko homman ja kyllä nauratti sitten kovasti :D

Olen nyt pohdiskellut rahanmenojani ja budjettianai aika paljon viime aikoina. Pakko laskea kaikki eikä viitsi enää mihinkään ylimääräisen pennejä laittaa. Sen verran tiukille mentiin. Töissäkin kun oli nyt loma ja todella paljon vapaata niin tulotkaan eivät ole sitä mitä on ollu kun oli tehnyt reilusti töitä. Mietin kampaaja ja meikkia ja miten sen voisi hoitaa parhaiten. En millään jaksais stressata noistakaan, mutta me otettiin nyt tähän kisaan käyttöön Jan Tana ja minä toivon että saadaan paremman tuloksen kuin Oulussa! Tunnen kuitenkin että olen jo nyt taas stressaamassa värien levitystä vaikka ollaankin huoltajani kanssa sitä nyt kokeilleet ja todettiin että saadan hyvä jälki aikaiseksi. Alkaa vaan pikkuhiljaa tuntua siltä että mun on pakko ottaa ainakin meikkauksen ulkopuoliselta, että ei tarvitse sen kanssa sotkea. Pitää vielä funtsia asioita rauhassa tai ainakin tämä päivä on aika miettiä :)

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat meikkauksen järjestymään! Olisin mielelläni auttanut taas, mutta viikonloppu itsellä buukattu niin täyteen...huokaus. Kovasti tsemppiä kisoihin! <3

    VastaaPoista
  2. Meikkauksen sain jo järjestäytymään :)

    Johanna, tiedän että olet isosydäminen ihminen ja aivan varmasti auttaisit jos vain pystyisit! Aina ei ole kuitenkaan mahdollista!

    Kiitos Sinulle kovasti <3

    VastaaPoista