tiistai 19. lokakuuta 2010

Herkkua offille, nam!

Hellou eli terve vaan!

Eilen tein ekan oikeasti kovan selkätreenin ilman mitään "no tehdään nyt jotain mitä jaksa" asennetta. Tein kunnolla suht pienillä painoilla, mutta hyvän tuntumaan ja jopa tuli pieni hiki! Tänään olis vuorossa rintatreeni. En vieläkään ehdi keskittymään ja kirjoittelemaan kisaosita ja kisatapahtumista syntyneitä ajatuksia. Tuntuu etten ole valmis vielä siihen. Ollaan toki paljon puhuttu kisasta, dieetistä ja muusta siihen liittyvästä livenä monien kanssa. Kirjoittaminen ei kuitenkaan tässä hetkessä onnistuu, lanka on vielä hieman kadottunt enkä tiedä mistä aloittaisin kertomisen :) Liian paljon positiivisia tapahtumia lyhyen ajan sisällä! Voiko niitä olla liika?! Tavallaan voi, siinä mielessä että endorfiini taso kun pysy tasaisen korkealla niin asioihin keskittyminen on vaikeampaa ;) Mutta kyllä ajatukset ovat jo tasaantuneet ja fiilikset rauhoittuneet!
SM2010 Ekan kierros


Ai niin sellaista halusinkin kertoa vielä!
Olen käynyt kaverillani iltateellä tuossa yksi ilta ja siellä sainkin maistaa todella hyvää jäätelöä! Siinä oli muistaakseni kookoskerma (tai maitoa), kiivi-hedelmä, banskua, mustikka, kookosöljyä ja oliko sitten vielä ruokosokeriakin. No en muista tarkat ainekset, mutta siinä teetä juodessa ja nauttiessa jäätelön ihanasta mausta totesin että pakkohan on tästä kokeilla oman bodaaja ruokavalioon sopivamman vaihtoehdon ja väsätä rahkalla buustetetun version :D

Eli ainekset joista itse nyt olen tehnyt:

BODY-JÄÄTELÖ
  • Pirkka rasvaton maitorahka  200g
  • Pirkka kookosmaito 20g
  • Kookosöljy 5g
  • Mustaherukoita 100g
  • hydro-iso suklaanmakuinen protskujauhe 15g (vaniljan/mansikanmakuinen olsi ehkä sopivampi, mutta ei tällä hetkellä ole kuin suklaa)
  • pieni loraus vettä (veden kannattaa jättä pois, Ehrmanin rahkalla jos tekee niin ei tule niin jäykkää tavara. Nyt kun tuo käyttämäni rahka oli enemmän tiukempaa(rahkaamaisempaa) tavaraa niin lopullisen mössön koostumus oli liian jäykkä. Se selittäköön tuon veden)
Kaikki hyvin sekaisin ja pakkasen muutamaksi tunniksi, sitten siirsin jääkaapin puolelle noin puoleksi tunniksi ennen nauttimista. Huhhuh voin sanoa että oli HYVÄÄ eikä sana hyvää riitä kuvaamaan sitä, se oli todella todella hyvää ja ihanan pehmeän makuista! Suosittelen! Ja nyt kun olen muutenkin viime viikolla syönyt oikeatakin jäätelöä ja muutenkin kaiken maailman herkut tuli testattua! Ei siis enää voi olla kyse sitä että kuvittelisin vaan että mitään parempaa löydy. Nyt voin rehellisesti todeta että minulle sopii parhaiten juuri tuoolaiset herkut. Mikään tuossa jäätelössä ei aiheuttaa pään jomotusta nauttimisen jälkeen eikä ole yhtään tukkeinen olo :D Siis wau wau ja kiitos Juhalle (linkki blogiin käykääpäs tsekkaamassa! )

Jos jotakuta kiinnostaa ravintoarvot niin olen nähnyt myös kauhean vaivan ja laskenut ne valmiiksi :)
Protskua annoksessa n.38g
Hiilareita 14g
Rasvaa 9g
Energiaa 297 kcal
Annoksen koko on noin 300 gramma eli alle 100kaloria per 100.

Jos joku lyö tuon herkun ravintoarvot paremmaksi niin antakaa ohjetta vaan tulemaan!
Nyt ollaan offilla ja onkin kiva kokeilla kaikkia uusia juttuja :)

Terveisin Kokeilunhaluinen Kokki < 3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti