lauantai 2. lokakuuta 2010

LauNANtai

Aamulla olin virkeä kuin peipponen, vaikken saanut nukuttua melkein ollenkaan. Pyöriin vaan sängyssä ja sulkiessa silmiä näin vaan jotain mörököllejä ja peikkoja. Eilen menin nukkumaan liian myöhään ja siitä kaipa tuo unettomuus johtui. No, ensiksi työ sitten huvi!

Ennen töitä käytiin kaverin kanssa infrapunasaunassa ja siellä sekä sen jälkeen olo oli todella hyvä ja tasainen. Niin kauan kunnes söin lounasta...sen jälkeen oli todella väsy päällä koko loppu työpäivän. Jalat oli tuntunteet noin tuhat kiloa kipale eikä olis millään jaksanut liikkua saatikka seisoa. Kurkku oli myös kipeä ja kuuma teetä joutui litkittämään koko ajan!

Treeni odotti tekijänsä heti sen jälkeen kun töistä olisin päässyt, mutta salikortti jäi kotiin ja treenikampeet on salin kaapissa. Apuva, en olis millään jaksanut polkea ensiksi kotiin ja sitten vielä salille ja vielä kotiin...Noh, eipä hätää, kun sainkin kaverilta kutsun tekemään kimppa treenit toiselle salille! Sain myös autokyydin töistä kotiin josta sain napattua mukaan treeni kampeet :D Kyllä on ihanata kun sattui noin hienosti kaikki nappiin. Kiukkuttelin automatkalla salille juomapullolle kun ei ne starttijuoman jauheet meinanneet siihen sekoittua ja olin muutenkin ärtynyt/väsynyt/rikki. Salilla sain kuitenkin todella hyvän treenin tehtyä, ehkäpä jopa parhaan nyt parin viime viikon aikana tehdyistä! Tuntui ihan että olisin saanut hyvän pumpin selän alueelle. Sitä kummasti innostuu ja piristyy kun on tsemppi päällä ja näkee että siellähän se toinenkin vääntä niin kyllähän miekin :P Kiitos kutsusta sekä seuraasta!!!

Nyt onkin kello jo puoli kymmenen ja iltapalan aika! Eli ei muuta kun syömään ja nukkumaan.
 
Hyvää yötä, lapsukaiset!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti