tiistai 3. heinäkuuta 2012

Tampereen kohteessa

Jepulis. Tulipa vietetty aivan mahtava aikaa juurikin Tampereella. Lauantaina aamusta intervalli, pakkailua ja sitten salille olkapää jumpalle. Tosin olin niin innoissani tulevasta reissusta etten muista nyt enää ollenkaan mitä liikkeittä tein :) (Nyt on kuitenkin tiistai-ilta, hei!)

Lähdettiin vihdoin ja viimein kohti Tamperetta vasta iltapäivällä. Matkalla juteltiin ja höpsittiin. Ikävä rakasta ystävää olikin <3 Tampereella sainkin olla aika lailla omilla ja rauhassa. Sitähän mä kaipasin ja sitähän mä sainkin. Ystäväni kanssa ollaankin tulleet siihen päätöksen jo joskus aiemminkin, että aina ei tarvi tehdä, mennä tai edes puhua. Joskus riittä läsnäolo tai vain paikalla olo. Vasta reissulla tajusin että viime parikin kuukautta meni niin etten ole edes istunut sohvalla tai tuolilla. Töissä tein pitkät päivät tai työpäiväputket, käytännössä ilman kunnollisia vapaa-päivä (edelleen sairastapaus on töissä) Syön aamulla istuen ja illalla saatoin istahtaa, muuten koko päivä meni jalkojen päällä. Ja sitten kun meni illalla makuuasentoon simahti samantien, mutta nukuin ihan liian vähän kuormituksen nähden! (Työ, muutto, remppa) Ja kyllä Tampereella tuli nyt sen tajuttu ja levätty ihan saman tien pahimmat univajeet pois :) Lupasin myös itselleni matkan aikana, että tästä lähtien muistan levätä enemmän ja pidän kiinni että saan unta tarpeeksi. Lupaan!

Pyynikin portaat

Lenkin varrella

Polulla

Puistossa nähtiin pupu



Välipysähdys
Tampereella kävin WFC:lla treenamassa kahtena päivänä sekä Pyynikissa lenkillä ja ihmettelemässä NE portaat! Ensi kerralla kyllä koitan niitäkin! Treenasin selän ekana päivänä ja tokana sitten olkapää-rintasektorin. Hieman pelotti miten "kovaa" vieraalla salilla pystyy treenamaan, mutta pienen tutskiskelun ja silmäilyn jälkeen löysin hyvät treeniani palvelevat laitteet. Myös avuliast ja ystävällinen henkilökunta teki vaikutuksen sen verran että ensi kerralla treeni paikka taitaakin olla aika selvä :D
Iltahetki 

Tampereella sain myös kahviseuraa toisen amatkapäivänä ja sainkin paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä, miten ja mistä löytyy se mitä etsin. Kiitoksia avusta toistamiseen siis :) Kyllä tämän lajin parissa on mahtavat ihmiset, joilta saa avun lisäksi paljon tsemppeja ja motivaatiotakin.



Latarin ainekset. Tykkään sekoittaa jauhot itse :)
Kotiin on rantauduin siis maanantai iltamyöhään. Treenin tein nyt tiistai iltana Kampuksen Sykkeellä. Selkä ja paksuuntava treenia oli. Paljon soutuja, taljassa, yhdellä kädellä kässäreillä, tangolla ym. Ihan sairaan hyvä tuntuma ja lopuksi pumppi sarjan tehdessä pumppi. Mä olen ehkä siinä mielessä hassu, koska saan parhaita pumppeja juurikin dieetillä! Uskon että erittäin puhdas ruokavalio sekä tietty treenilatareiden käyttö ja teho lisääntyy dieetin aikana. Kroppaa ottaa kaiken irti niistä sekä pistetään oikeasti kaikki peliin :) Normaalisti en käytää edes joka treenia ennen lataria, koska uskon että saan ravinnosta silloin kun olen offilla aika hyvin käynnistysainetta muutenkin. Vähän se tietty riippuu tilanteesta. Mutta kyllä lähden treenamaan jos ei lataria ole jostain syystä matkassa. Dieetillä mietin useamman hetken lähdenkö ilman vai käynkö hakemassa jos ei ole 100 kilsa matkaa. Siis hyvän treenin sain ja pieni aero. Hiki, väsy, nälkä. Jeps, ei muuta kuin kotia!

Nyt nukkumaan, jotta lupaukseni pitää!

Grissini eli rosmariinilla sekä hiutalesuolalla maustettuja leipätikkuja. Leivontalehdesta bongattu resepti. Jota kokeilin ja vein siskolleni synttäripöytään pieneksi lisukkeeksi. Lapsille ei maistuneet, mutta aikuiset tykkäsi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti