sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Uusi alku kirjoittamiselle!

Heippahei erittäin erittäin pitkästä aikaa!
Olen ilmeisesti mennyt lupaamaan jotakin mitä en mitenkään pystynyt pitämään. Eli ei vaan riittänyt aika blogin ylläpitoon kesän aikana.

Kerronpa hieman mitä tässä ajassa on tapahtunut.

Kesäksi kuntoon projekti on miltei onnistuneesti jatkunut takaisin elämäni kuntoon projektiin. Tosin tuo kestääkin vähän pidempään eikä määränpäätä projektille ole :)


Tässä tälläinen hassu vertailu. Eka vasemmalta on päivä ennen viimeisiä kisoja, keskellä raskauden 5llä kuulla, 9kk synnytyksestä. Kiva kollaasi.

Mutta päätin myös tehdä pienen vertailun niihin kuvin mitkä laitoin kesäksi kuntoon tekstissä. Teen vertailukuvat nykykuntoin ja julkaisen vaikka seuraavassa tekstissä. Tällä kertaa en lupa milloin se tapahtuu :)

Pojan kanssa on mennyt aika kivasti kesä, uiden ja ulkona vietettiin todella paljon aikaa! Asia helpotti että täysimetin puolen vuoteen ikään ja oli todella helppo liikua kun ruoka oli aina mukana emmekä olleet sidottu mihinkään :) Vaikka kesään oli mahtunut suurempiakin mutkia matkaan ja tuntui että kapulat oli rattaissa useammankin kerran, tällä hetkellä elämä rullaa hyvin eteenpäin!

Kesän aikana olen varmistunut kuntosalivalmentajaksi ja aion jatkaa kohti  PT koulutusta. Olisi mahtava päästää auttamaan tavoitteisiin pääsemiseen useampaa ihmistä. Siihen saan vieläkin paremmat työkalut koulutuksen kautta!
Ensi kesäksi siis taidankin laittaa muitakin kondikseen itseni lisäksi :)


Mutta näillä kuulumisillä startaan tämän blogin kirjoittamisen uuteen alkuun ja toivotan kaikille mahtava tulevaa viikkoa!


2 kommenttia:

  1. Kiva, kun taas kirjoitat! Täällä yksi innokas lukija.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Katsotaan miten lähtee juttua liikkumaan ja aika riittämään kirjoittamiselle :)

    VastaaPoista