Kasvamista suuntaan ja toiseen

Siinähän vierahti melki reilut kaksi viikkoa jo taas viime postauksestakin! Kyllä aikaa menee nopsaa, huh!

Mitäpä tänne kuuluu, aka sama kuin enennkin. Töitä, koulua ja jänniä aikoja tuon masun kanssa. Siinäpä se onkin mun tän hetkinen elämä kiteytettynä. Ja kyllähän mä treenan, aina kun on aikaa ja/tai voimia. 

Kun käyn siinä raskausajan kehonhuolto tunneilla niin viime viikolla satuin olemaan ryhmästä ainut kuka oli paikalla ja me päätimme olla jumpaamatta ollenkaan vaan sain yläselän hieonnan reilut 45 minuuttia :D Aah! Olen muuten huomannut että mitä pidemmälle mennään sitä enemmän paikat ovat jumissa. Etenkin lähentäjät, etureidet ja niskat! Se asento kun muuttuu pikkuhiljaa. Mutta olen myös huomannut että mikäli en liiku tai liikun todella vähän (nyt en tarkoita mitään hyötyliikunta ja kävelyä yliopiston portaita kuudennelle kerrokselle! Vaan sellaista liikkumista mikä on puhtaasti liikunta!) niin paikat menee todella huonoon kuntoon nopeasti ja lakaa tulla ne oireet joista on monesti kuullut, selkäkivut, vatsavaivat, närästykset ja pääkipu. Kyllä liikunta ja sen tuoma ilo on oltava jokaisen elämässä, joka elämäntilanteessa! Sitä nyt ei mihinkään pääse. Ja hyvän olon hormoonit jotka liikkumsesta saa ei voi korvata mikään suklaapatukka tai pulla, ei edes raskauden aikana :) 

Seitsemäs kuukausi meneillään. Kyllä voi hymyillä kun on sokerirasituskin takana. 

Viime jalkatreenia on pakko hehkuttaa! Oli nimittäin HYVÄ! Kyykkäsin tangolla, sumo mavea kokeilin tehdä myös kevyesti (ja voi juma! Mikä tunne pakaroissa :)!)

Noiden kahden liikeen perään vielä reiden ojennusta ja loitonusta sekä pohkeita. Aaaw! Tää on niin mun juttu. Vatsoja ei eneää pidempän aikaan voinut tehdä kun ne ei eneää ole olleet kiinni. En maltta odottaa että pääsemme vielä tekemään aerobista enempi(onhan siihen vielö hetki, sen nyt on joutunut jättä selkeästi paljon vähemmälle. Eka syy on että hengästyn ja  alan läähättää jo portaita noustessa ja toinen että alkaa tulla harkka suppareita todella herkästi silloin. Eli ei ei. 

Palataan taas!

Ylikunnossa?!

Olitteko ikinä miettineet kun ylikunto ei olekkaan se hyvä kunto enää ollenkaan. Vaikka tuo YLI liite viittaa monesti johonkin parempaan. Ylivertainen, yli-ihminen, ylivoimainen..ym monesti se on jotakin hyvää, ylikunnosta puhuessa ei puhuta mistään hyvästä.

Olen tässä ihmetellyt kun löysin seuraavan raaka-teksti pohjan jonka olin jossakin vaiheessa tammi-helmikuussa. Kielsin sen itseltäni, mutta olin ilmeisesti täysin väsynyt ja turhautunut. Kirjoitin tuskissani tuon alempana tulevan ranskalaisilla kirjoitetun tekstin, mutta en uskaltanut julkaisemaan. Nyt kun pahin on mielestäni ohi uskallan. Olen mielestäni päässyt yli pahemmasta.

Monesa asiassahan tuo on ainakin minun kohdalla juuri noin. Alkuun ei pysty tajuamaan, sitten kuin itse tajua/oivaltaa jonkun asian niin siitä menee jokunen hetki ennen kuin taas asiasta pystyy edes keskustelemaan. Etenkin jos asia on minun mielestä hyvin negatiivinen. Niin tässäkin kävi. Hyväksymisen jälkeen alkaa prosessi jonka aikana teen töitä sen asian käsittelyn eteen, mutta en uskalla sanoa sitä äänen. Minä en kestä kun ne vihaajat tulee osoitamaan mua sormella ja sanomaan: " katsos nyt mitä tää harrastas on sinulle tehnyt" tai "minähän sanin että se on vaarallista kun kidutaa isensä ja treena noin paljon"  Koska asia ei olw noin yksinkertainen kuinka nuo ihmiset sen näkevät. Ei vaan ole. Vaikka en ikinä tätä harastusta ja kisaamista olisi löytänyt olsisin voinut masentunut ja makaa sohvalla päivät pitkät tekemättä mitään kun ei kiinostaa. Arvostelisin vain muita ja murehtisin. No joo, joillekin tää nyt varmaan avaudu ja joillekin ei.

Tämä harrastus on kieltämättä antanut minulle paljon tahtoa ja varmuutta siitä että kun asiasta kuin asiasta selviydytään hinnalla millä hyvänsä. Valitettavasti harrastuksen puolella se tapahtuu yksin. Siviilissä sen voi ja saa jakaa toisen ihmisen kanssa. En ole siihen totunut ja pidän pahan olon sisällä. Olen tottunut ettei sillä miten minä voin ole merkitystä. Minun pitää olla vahva, minun pitää olla haavoittumaton, minun on melkein pakko...mutta pitääkö oikeasti?! Itse henkilökohtaisesti näin joitakin masennuksen oireita jo syksyllä, heti kesälomalta palatessa. Lokakuussa olinkin jo aika pahassa jamassa.

Siitä kertonee seuraava luonnoksiin tallennettuista otettu teksi:

 "Nyt kun kukaan ei meinaa mua uskoa isken muutamat faktat pöytään:

• Viime kisasta on kuulunut aika lailla tasan 4 kuukautta.
• painoa kisapainoon on lisää +20 kiloa
• pinoa mun ns normaalipainon(mikä helvetti se edes on?!) mikä on ollut kisojen välissä on tällä hetkellä myöskin +11 kiloa 
• neljän kuukauden aikana olen ollut terveenä ja täydessä iskussa ehkä vain parin viikon päivät korkeintaan
• viime vuoden puolella olin vielä kiinnostunut jostakin ja salitreeni tuntui antavan kehitystä. Trenattuakin tuli suhteellisen säännölisesti.
• viime vuoden loppu skä tämän vuoden vaihtuessa olen ollut kuumessa, kurkkukivussa, nuhassa, korvatulehduksessa ym melko koko ajan. Pikku kuumetta pukkaa samantien kun ponnistaa pienenkin kovemman fyysisen suorituksen.
• työ, treeni, koulu motivaatio välillä menee aika lähelle nolla.
• se että ylipäätänsä saa itseäni liikeelle on työn takana. Onneksi se juuri ei näy niin pahasti ulkopuolelle koska olen muutenkin hyperaktiivinen, eli nyt vaikka siitä otta puolet pois niin ei vielä huomaa. Minä huomaan. Veto, mielenkiinto ja energia on poissa.
• Mielenkiinto alkaa häviämään jopa sellaiseen asian kuin ruoanlaittoon. 
• Siivoaminen ja kotihomat tuntuu raskailta.
• salitreni ei kiinostaa eikä mikään muukaan liikkuminen. Olen saanut viime aikoina vain hunot fiilikset siitä kun huomaa ettei vaan jaksa eikä huvita.
• Aiemmin en ikinä tiennyt tarkalleen mitä ihmiset tarkoittavat kun puhuvat vitutuksesta, ärtyneisyydestä, masentuneisuudesta, alakulosta---nyt on tullut pikkuhiljaa tutuksi tämäkin. Onneksi olen ihminen joka näkee elämän huonotkin puolet paremmassa valossa kuin ne ovatkaan. Toisaalta se myös hidasti tuon tilanteen jossa olen tajuamiseen ja hyväksymiseen.
• nestekiertohäiriöt on niin valtavat että joskus mun pään ja kaulan paksuudessa ei ole mitään eroa. Käsissäkin on selulliittia. En edes sano onko reisissaja polvissa... Ulkokuori on aivan romahtanut ja mikä on ikävä, myös sisältäkin en tunne itsensä terveeksi.
• hikoiluttaa todella kovasti ja hiki myös haisee
• mielialat vaihtelee ja pelottaa että niiden takia pilaan suhteita läheisiin ihmisiin, koska välilä vaikka haluan tehdä jotakin niin en jaksa mennä sovittuna aikana paikalle ja peruutan tapaamisen viime tingassa
• olen enemmän ja enemmän alkanut tuntea itseni siltä kuin olisin koko ajan muualla vaikka olen läsnä "

Onni onnettomuudessa on kun minulla on aivan ihanat ihmiset ympärillä edelleen, vaikka olen ylipainoinen ja fitness on minusta kaukana tällä hetkellä. Ja oikeastaan alan jopa tuntemaan juuri ukopuolisen tuen ja hyväksynnän kautta että olen elämäni kunnossa, kunhan vaan saan tietty terveyden kondikseen. Muuten kaikki on kohdillan. Ja parempaan suuntaan olen koko ajan menossa! Erikois kiitos kaikille ihanille nassuille jotka jaksatte olla tukena ja turvana <3>
Tästä tuli nyt päivitys sen takia kun on ollut todella paljon puhessa ja mediassa metabolic damage aiheista tekstia, blogia ja muuta. Tässä vielä aiheeseen liittyviä blogiteksteja:
http://lihastohtori.wordpress.com/2013/02/27/kroppa_puhki_borg/
http://infitnessandinhell.blogspot.fi/2012_10_01_archive.html

Elossa ollaan!

Tässä olikin sitten pieni flunssajakso ja treenit jätin ihan suosiolla pois. Nyt reilu viikko on treenanut. Ekat treenit olivat aika tuskaa sillä voimatasot tipahti aika hyvin alas eikä siinä muutenkaan saanut kunnolla tehtyä mitään kun hengästyi jopa 50 kilon kyykkyä tehdessä! Nyt olen nostanut treenipainot pikkuhiljaa entiselle tasolle. Hyvin on mennyt paitsi välillä vartin treenikaverin apua jotta saan tehtyä varmasti sopivan isoilla painoilla :)

Eilen kävin tekemässä yläkehon: vinopenkkiä, ylä-sekä alatalja, pystypunnerrusta, vipareita sivulle sekä taakse. Treeni meni hyvin ja selkä oli aivan tulessa. Mikä on hyvä jospa se vaikka siitä sitten kasvais hieman samalla, heh!

Olen myös käynyt kokeilemassa CrossFit treeniä. WOD eli päivän harjoituksena oli tempaus kahvakuulalla*30, leuanveto*30, burbee*15 ja koko tuo setti kolmeen kertaan läpi. Voin kertoa että oli aika tiukka treeni. Hapenottokyky oli koetuksella. Tein tempausta muistaakseni 8 kilolla ja leuanvetoa kuminauha apuna käyttäen alkuun ja loppuun rinkuloista roikkuen jalat maassa. Aika oli 12 ja jotain. En enää muista tarkkaan. Burbeen suorittaminen oli aika paha. Jalat eivät meinaaneet millään irrota maasta hypyn aikana, joten hauskannäköinen suoritus oli kyseessä :)

Ehkä joitakin saattaa kiinnostaa miten mun elopaino on tässä ajassa muuttunut, ja voinkin kertoa sen olevan nyt 63-64 välissä. Tuo on siis aamupaino ja minulle juuri normaali paino. Kiva kun alkaa taas olla naisen muotoja sekä keho on nyt palautunut täysin kisadieetista sekä itse kisasta :) Nyt on siis just hyvä aloittaa lihakasvatustalkoot. Monet sanoo että heti kisan jälkeen kannattaa aloittaa kovan treenin, sillä lihasta tarttuu hyvin kun alkaa syömään paremmin. Minun tapauksessa homma meni ylikuntoon, joten eiköhän koko keho on ollut kuitenkin hajottavassa tilassa. Päätinkin siis odottaa täydellistä palautusta, vaikka en jättänyt treeniä missään vaiheessa pois. Intesiteetti ei vain ollut kova.

Tänään olis alaosasto treeni, joten mä suunnaan nyt salille!

Adios!