Olin aikamoisessa parisuhdemyllerryksessä ollut ja itseni löytänyt sen keskeltä viime vuosina. Kasvun puute vai muuten vain joku mitä en voinuty ymmärtää, en itsesäni enkä toisessa. Joka päivä olen pyrkinyt saavan jotakin kasvua aikaiseksi jos ei henkisella tasolla niin fyysisella sitten. Voi olla että kisojen ja muun keskellä olin unohtanut että kasvun ei ollut tapahduttava yksin vaan sen toisen eli kumppain kanssa. Näin ei käynyt. Kasvu oli tapahtunut mutta eri suuntiin. Emme enää ymmärtäneet toisiamme. Yhteiselo saman katon alla oli välilä mahdotona ja välillä muuten vain kiusallista. Puhun nyt siis aimmista suhteestani. Minähän olin jo heittämäsä hanskat tiskin ja meinanut joskus luovuttaa. Luulin etten ikinä saa parihudetta onnistumaan. Olin väärässä. Koska ei minun yksin ikinä sitä tarvinutkaa saada onnistumaan. Vaan meidän.
"Ymmärrät asiat omalla tavallasi ja yrität kommunikoida/sovittaa sitä yhteistyössä toisen kanssa. Toimiiko se yhteistyö? Ymmärrättekö toisianne? Ehkä kommunikaationne ei toimi? Onko se sitten mahdollista korjata? Haluaako toinen korjata sen? Pystyykö hän siihen? Ilmeisesti tällä kyseisellä tasolla ja tavalla se ei johda tyydyttävään lopputulokseen. Voiko sitä korjata/parantaa. Mitä se vaatii? Aikaa, vaivaa, resursseja, tahtoa... sinulta/häneltä. Onko teillä tahtoa? Onko tyydyttävä lopputulos mahdollista saavuttaa kohtuullisin 'kustannuksin'? Paljon olette valmiita siihen uhraamaan... Usein on kuitenkin niin että se joko toimii tai sitten ei. "
Tän toisen osan sanat etenkin alku on niin napakymppiin että se auttoi jaksamaan vaikeammankin eron yli. Juuri nämä ajatukset autoi eteenpäin silloin ja jostakin syystä haluan ne nyt jakaa.
"Jotenkin ero ilman mitään näkyvää, kyllin suurta dramaattista syytä on erityisen vaikeaa... Epätyydyttävän keskinkertaisuuden antaa helposti jatkua jos ei ole mitään konkreettista syytä lopettaa; pettäminen, tms. dramaattinen syy josta suuttua ja katkaista langat... Mutta haamumainen välitila jossain yhteyden ja yksinäisyyden välimaastossa on kyllä myös ihan perseestä. Tiedän kokemuksesta. Ja olen sitä mieltä että parempi olisi ollut yksin kuin arvuuttelemassa toisen tunne-elämää ja sitoutumisen astetta. Joka oli myös ilmiselvä, mutta ei halunnut sitä uskoa tai hyväksyä ja jatkoin aivan liian pitkään. Se kuluttaa. Sitten säälittää itse kun siihen on tuhlannut muutaman vuoden."
Nyt vielä työvuoro ja alkaakin viikonloppu vapaa ja tekemistä on enemmän kuin yhteen viikonloppuun mahtuisi. On perjantaina synttäri juhlat Lappeenranasa, launataina serkkubileet Vantaalla ja sununtaina rippijuhla Imatralla. Päätettiin murun kanssa tänään kuitenkin että kyllä me yhdessä selvitän siitä! Ja näin toimitaan!
Mahtavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille tasapuolisesti! Muistakaa että aurinko paistaa AINA!
