tiistai 31. tammikuuta 2012

Treenia, treenia!

Viime viikolla olin tehnyt treeneja maanantain ja perjantain välissä olin suorittanut neljä punttitreenia, kolme aerobista, yksi pidempi venyttely sekä yksi jumppa. Onkin ollut hyvä fiilis ja vieläpä hyvän fiiliksen lisäsi sekin että viikonlopuksi saapui luonamme vieras :)

Viikonloppu oli töistä vapaa ja saimme vietettyä hieman enemmän aikaa yhdessä ja tehtiin jopa pienen "ulkomaan" (:D) reissun la-su! Oli kiva viikko kaiken kaikkiaan siis. Mä en vaan pidä matkustamisesta, tai pidän toki, mutta en tykkä paluumatkoista! Mikäli reissun kohteena on jokin uusi vielä täysin tuntematon paikka niin aina vaan tuntuu että aika loppu kesken eikä ehdi näkemään kaikkea mitä olis voinut nähdä ja kokea. Jos taas paikka on tuttu ja siihen liittyy jo jotakin historiaa on paluumatka yleensä haikea ja hieman masentavaa. En tiedä mistä tarkalleen ja miksi tuo haikeus johtuu, mutta näin oli sunnuntaina.
Näin dieetillä tietty muuten on paljon helpompaa pitää päivät ja niiden sisältö järjestyksessä, tiettyjen rutiiniin noudattamalla. Reissun päällä rutiini enemmän tai vähemmän rikkoutuu ja paluuta kotiin niiden luo kuitenkin odottaa. Fiilikset siis ovat aika ristiriitaiset.

Tämän viikon olen aloittanut olkapää-käsitreenillä sekä eilen illalla oli myös selkä hieronta! Tänään olis selkätreeniä heti töiden jälkeen ja intervalli todennäköisesti jossakin vaiheessa ennen töiden alkua.

Pakko kyllä kertoa että nyt on salilla aika paljon porukkaa treenamassa! Etenkin viiden ja seitsemän välillä. Mulla treeni ohjelmassa nyt aika paljon on käytössä nyt viime aikoina muutenkin niin trendikkäitä giant setteja. Useampi liike esim olkapäille putkeen ja palautukset ovat käytännössä se aika kun siirtyy laitteesta toiseen. Ruuhka aikanaan tuo on aika haastava suorittaa! Vaikka Sykkeellä kanssa treenajat ovat mielestäni monet yllättävän hyväkäytöksisiä ja ei ole monta kertaa käynyt niin että joku olis vienyt käsipainot, penkin tai laitteen sillä aikaa kun olin tekemässä toisessa pisteessä toista liikettä! Tietenkin näin kn käynyt ja sillä hetkellä ei tunnu kovin mukavalta ja yksi kertaa tajusin katsovani yhtä ihmistä erittäin vihaisesti! Voisinkin pyytää anteeksi, salilla oleva vihainen olemukseni ei kannattaa ottaa mitenkään henkilökohtaisesti. Mutta jos vaan mene istumaan mun varatulle penkille vain sen takia kun odottaa oman vuoron kun kaveri tekee viereisellä eikä olevinaan huomaa mun kaikki viereen levitetyt tavarat eikä edes mua kun tulen kohti sitä penkkiä niin alkaa siinä kohti otsassa nykimään! Onneksi jos mene illemmalla niin ei ole mitään ongelmaa yleensä ja noin yleensä ei ole muutenkaan! Harmi kun nyt en pitkään aikaan ole päässyt Kampuksen salille treenamaan, siellä kun on hieman vähemmän porukka iltaisin ja pääsee yleensä tekemään treenin aika hyvin. Myöskin kun se on pienempi, niin etenkin tuollaisen combo treenien suorittaminen on jossakin määrin helpompaa, sillä välimatkat laitteiden välissä on lyhyempi! Treenistä tulee raskaampi :D

Hyvää (treeni)viikkoa kaikille!

P.s lopuksi vielä kissanäyttelystä muutama otos. En tainnut vielä tänne söpöläisista laittaa mitään kuvia vielä :)


2 kommenttia:

  1. Onko nämä kissakuvat jostain esittelynäyttelystä vai jostain muusta näyttelystä? Tosi kaunis tuo toisen kuvan bicolour -ragdoll. <3

    VastaaPoista
  2. Täällä oli sellainen pieni kissanäyttely ja myös sen yhteydessä kissojen agility kisat :D

    En ole vielä perehtynyyt kissoihin sen enempää, mutta oli monta aivan sydäntä valloittavaa rotua ja yksilöä <3 En ole ottanut kuin vain muutamasta kuvan. Teki mieli salakuljettaa edes yhden kotiin :)

    VastaaPoista