torstai 24. toukokuuta 2012

Virtaava vesi ei jäädy

Tottahan tuo on, kunhann ei vaan alkaa kuohuaa liikaa!

Tahti edelleen kova töissä, joten kaikki se vähäinen vapaa-aikaa mitä nyt muutenkin on menee uudessa kämpässä fiksaamiseen ja korjaamiseen. Mutta aikataulussa toistaiseksi on pysytty ja ensi viikolla voi nukkua uudessa paikassa!

Eilen tein aerobista aamulla ennen töitä ja illalla oli ikkuna/parvekelasien pesu treenit. Muuton jälkeen treenit(ihan oikeat punttitreenit:) tulee säännöllistymään ja aerobisen teko helpottuu kun kotona tulee olemaan kuntofillari. Helpottaa päivän aikataulutusta :)

Pieni väliprojekti-tavoite-kisaon 22 päivän päästä Vantaalla. Meinaan osallistua Valio Jukola viestin yhteydessä järjestettävän Venlojen viestiin. Minulle kovakuntoiselle mimmile on taas suottu ilo ja kunnia olla ankkuri joten matkan pituudeksi tulee se pisin eli 8,5km. Pituus on sama kuin viime vuonna, mutta maasto ja kartta luonnollsiesti aivan eri. Mielenkiintoista! Jospa sais hieman parannettu viime vuoden aikaa. Tämähän on ihan sivuharrastus tällä hetkellä, joten en liika siihen panostaa. Mutta tykkään kisata ja tänä vuonna taas joukko koossa, joten helppohan se on mennä metsään pyörittämään karttaa ja nauttimaan!

Kuvassa vanhat tapetit, nyt on uudet tilalla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti