maanantai 17. joulukuuta 2012

Miksi ihmeessä?!

Tuli mietittyä kaikennäkösitä tässä viime viikolla. 
Miksi treenan? 
Miksi en voi olla treenamatta? 
ym 
(lista olisi loputon..)

Monesti saa kuulla miten epäterveellista tuo on ja miten kauheasti aikaa menee harrastuksen parissa. Palautteena saa usein moitteitta ja pään pudisteluja. En välitä siitä. Jätetään muut omaan arvoon. Kiva kun juuri ne ihmetykset, moitteet ja ohottelut herättää entistäkin enemmän ajattelemaan etttä MIKSI HITOSSA TOSIAAN?! 

Miksi kannattaa lopetta jotakin josta saan voimia niin fyysisesti kuin henkisestikin? Kestän stressia paremmin, olen iloisempi ja muutenkin elämä hymyilee paljon enemmän kuin kääntä takapuolta minulle. Tuntuu että olen oppinut ottamaan vastaan haasteita paljon paremmin. En pelkää tehdä jotakin mitä en ikinä ennen ole tehnyt. Kyllä pelkään samalla tavalla kuin ennenkin tiettyjä asioita, sehän on tervejärkistä, mutta uskallan lähteä kokeilemaan. En pelkkä epäonnistumista. Uskallan lähteä mukaavusalueelta pois. Koska olen monesti haastanut itseni ja pistänyt äärirajoille tiedän aika tarkasti mihin pystyn. Siitä saa voimaa. Enää ei pelottaa vaikka ujostuttaakin edelleen kauheasti.

Joku viisampi sanoi; että vain jatkuvasti poistumalla mukavuusalueelta voi taata niin henkisen kuin fyysisenkin kasvun...(esimerkkinä tämän videon otto hetkellä sydän jyskytti, nolotti, pelotti, enkä tajunnut mitä teen. Mielestäni kuitenkin olin onnistunut, vaikka jännitys näkyikin päällepäin.)


Tämän harrastuksen parissa olen oppinut suhtautumaan epäonnistumisiin aivan erilailla. Tänään teen kaikki jotta onnistun. Olen oppinut ettei aina kuitenkaan voi onnistua. Mutta en jää murehtimaan sitä. Seuraavalla kerralla onkin uusi mahdollisuus onnistua ja teen kaiken vielä paremmin. Epäonnistumiset vahvistaa ja pistää yrittämään vielä kovemmin. 

Tämän on treeni opettanut minulle: Ei se tänään ehkä onnistuu, mutta jos jatkaa yrittämistä seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla onnistuu! Sillä kova työ palkitaan aina. Treeni opettaa että poikeuksetta aina on uusi mahdollisuus!  Jos et saa jotakin niin ehkä et ole vaan tehnyt sen eteen tarpeeksi?! Sen työn määrän on vaikea arvioida, joten omia rajoja ja kapasiteettia on etsittävä, jotta tietää mikä on tarpeeksi. 

Kaikki nuo asiat joita olen kokenut treenien aikana voi suoraan peilata elämään muihin tilanteisiin. Kun olen sellaisessa tilanteessa en panikoi enää niin paljon, enhän minä panikoi kun niskassa on 80 kiloa rautaa ja vika sarja kyykkyä just aluillaan. Mä tiedän tasatarkasti mitä teen ja miten. Tuo antaa minulle varmuuden myös siviili elämään puolelle. 

Olin miettinyt paljon. Ehkä johtui kuumesta ehkä siitä että sairaana on helppoa asettaa itsensä tilanteeseen mitä jo ei koskaan...? Valitettavasti ulosantini on paljon huonompi kuin ajatuksenjuoksu. Mutta sitten onneksi törmäsin alla olevaan blogiin ja siinä olevaan videoon. (http://www.leanlifting.com/p/lean-lifting.html)  

Siinä on muutama pointti jota itsekin olen miettinyt. Minäkin olin liika aikaa elämässäni ajatellut mitä ja miten minun kuuluu elää. Siinä sitten unohtaa täysin mitä halua olla, kun keskittyy siihen mitä muut odotta sinun olevan. 

On onni olla tässä ja nyt, sellaisena kuin on ja hyväksyä itsensä. Jos arvostaa itsensä osaa arvostaa myös muita. 

Tässä vielä muutama osuva lause. Kaikki ovat Robert Kiyosakin suusta. Robert on eläkkeellä oleva liikemies. Tästäkin näkee että onnistumiseen tarvitaan oikeat ajatukset, olipa se sitten liike-elämä taikka puutarhahoitoa. Jos halua onnistua jossakin on otettava riskeja ja kokea epäonistumista.


Don´t give up. There is no reason you need to stay where you are now.  
  
Afraid of change? Then fail.

Don´t waist a good mistake...learn from it!

Excuses are simply lies you tell yourself.

P.S Eilen kävin salilla. Kuntopiiria lyhyillä palautuksilla ja nopeahkolla tempolla läpi. Hyvä hiki ja vielä parempi fiilis. Tarina jatkuu...






2 kommenttia: