torstai 29. elokuuta 2013

17 viikkoa

Nyt on ollut todella kiireisia päiviä ja treenamaan olen päässyyt viime viikolla kaksi kerta salille, yksi kotona ja yksi lenkki. Ihan hyvä saldo siihen nähden kuinka kiire ja täydet päivät nyt on ollut. Ja flunssakin meinasi iskeä yhtenä päivänä joten seuraavan päivän treenin jätin välistä, ettei vaan :) 



Viikonloppun saikin viettää Lahdessa Fitness aiheisen viikonlopun merkeissä! Wau miten isoja ne ammattilais ukot olivatkaan. Kiva nähdä livenä, kuin myös tietty Figure kisaajat! Hienoa että päästettiin! 
Todella paljon porukka siellä oli ja minä olin jostain syystä ihan sokea kun en tuttuja kauheasti nähnyt :/ Osasyy tähän voi olla että me olimme aika tiiviisti siellä katsomon puolella eikä siellä pahemmin ketään näe! 

En tiedä miten moni näki minut ja miten moni huomasi tai ei huomannut mun pyöristymistä. Se ei niinkään johdu massakaudesta vaan siitä että saatiin onnen ja lahjan saada uutta elämää alulleen, joka tulee ilostuttamaan meitä alle 4kk päästä :) <3



Kaikenkaikkiaan mahtava kesä takana. Nyt kesän ja syksyn vaihtoa on kruunannut myös kiva viikonloppu ja kultakin jaksoi katsoa kaikki. Vaikka oli eka kerta ylipäätään tämän tyyppisessä tapahtumassa! Hatunnosto hänelle siitä.  Ihana oli katsella yhdessä <3

Paluumatkalla seuraan liittyi myös huolto hommissa ollut Ivana ja mikäs sen mukavampaa kuin hauska paluumatkalla hyvässä seurassa!

Nyt alkoi arki: työ, koulu, perhe, harrastus jne. Menoa siis riittää :D
Hyvää syksyn alkua!
Palataan!






4 kommenttia: