tiistai 3. huhtikuuta 2012

Jaksa, jaksa!

Ja kyllä minä jaksankin. Vaikka pakko sitä on tässä vaiheessa hieman myöntää että väsy alkaa painaa ja nukkuisin ehkäpä vuorokauden tunnit putkeen. Siltä se tuntuu. Mutta ei kyllä enää kun vaan pääsee liikenteeseen :)

Aamulla on nyt hieman hankalaa herätä, siihen auttaa se että kun tietää nukkunensa kuitenkin ihan hyvän tuntimärään, voi huoletta nousta vaikka väsyttäisikin muka. Se on muuten erittäin hyvä viime kisadieetin verrattuna että vielä tässäkin vaiheessa pystyn nukkumaan ihan hyvät yöunet. Nukun ihan sellaiset 7-9 tuntia hieman päivän ohjelmasta riippuen. Mutta eneni on kuitenkin tähän asti ollut erittäin hyvä verrattuna viime kertaiseen. Silloinhan mä nukuin 3-5 tuntia ja se oli sitten siinä. Ja senkin aikana olin heräillyt monta kerta. Uskon että mm.ruokavalion tasapainottaminen on ollut suurena syynä tohon. Eli raakaravinnon lisäminen ja happokuorman mahdollinen eliminointi. Tai ehkä vaan otan rennommin enkä näe unia vaalla punnitsemisesta ja ruoan valmistamisesta koko ajan.

Treenamaan lähteminen tuntu hetken välillä vaikealta, etenkin kun pitä lähteä töistä melko suoraan ja on jo valmiiksi aika väsy kun on seisonut/kävellyt/puuhaillut keskimäärin 7 tuntia. Mutta salille kun menee niin aina viime kertoina on ollut niin hyvä porukkaa siellä että kyllä jaksaa treenata hyvässä "seurassa" Ei me tietty ihan porukalla siellä treenata, mutta on se kieltämättä todella voimia antava kun voi hieman jutella siinä alkuun ja saada juurikin se monta kertaa tarvittua varmistus apua :) Kaupanpäällisiksi vielä saa tsempin toivotukset ja kannustavat sanat muutenkin! Huippuporukka meillä Sykkeellä siis :D

Nyt ei enää monta päivää ole jäljellä! Huomaa kuitenkin miten saa buustia ja voimia, kun joku oikeasti ja vilpittömästi toivottaa tsemppeja ja kannustaa! Kiitos teille jo tässä vaiheessa erittäin paljon.

Maanantaina minula oli vain jumppatunti-venyttely sekä kokokropan hieronta. Huh, aikamoista kyytiä mun pikkulihat sai :D Ja voi että, kun mun gluteus minimus on ollut jumissa! Onneksi nautin kivusta ilmeisesti enemmän kuin luulinkaan, mutta ei se kovin hyvältä tuntunut. Jouduin puristaa käsillä penkkia vaan ja toivoa jumin avautuvaan pikemmiten. Muuten ei sitten pahempaa ollut jumissa mitään, perus jumeja yläselässä. Koko kroppahan on kuitenkin kovan rasituksen alla nyt, joten tuo tekee vain ja ainostaan hyvä.

Tämä aamu starttasi aamuaerobisella 45minuuttia ja se kuutisen kilsaa matka. Sitten aamupalan kautta salille ja sitä sitten töihin. Peruspäivää siis :) Punteilla tein alataljaa nousevalla vastuksella. Hyvin kulki kun oli paikat auki. Kyllä sen eron huomaa todella hyvin kun lavat liikkuu todella kevyesti. Taljan jälken siirryin tekemään kahta erilaista giant settia selkä-rinta akselille. Siihen kuuluu kulmasoutu, vinopenkki, pullover, ylätaljaa, rintapunnerrus sekä kulmasoutu yhdellä kädellä. Noin se oli kiva treeni, vaikka olin vaihtelun vuoksi sellainen ihan perus t-paita päällä treenin ajan. Kun peiliin vilkaisin niin kävi kyllä naurattaa, ylileveät roikkuvat housut ja löysä t-paitaa :D Sehän vaan korosti mun pienuuden :D Heheh, no kiva vaihtelua. Joku kävikin kommentoimassa että olsiin muka laihtunut viime aikoina aika paljon. Hei, minähän kiristyn en laihdu! Grr!! Naureskeltiin sitten yhdessä noille termeille :)

No tänä iltana veyttelyä ja nukkumaan ajoissa. Huomenna onkin taas ties mitä kaikkea ohjelmaa ja joka paikkan aikataulutettu lähtö ja meno.

Ja loppuun tälläinen pääsiäis hömpötys, ihan näin tikkutiistain kunniaksi :)

Este on suuri sunnuntai

sitte on mämmimaanantai
sitte on tikkutiistai
sitte on keppikeskiviikko
sitte on kirstorstai
sitte on pitkäperjantai
sitte on lankalauvantai.

Älkää edes kysytkö miksi :D


2 kommenttia:

  1. Hirrrrveesti tsemppii loppurutistukseen! Jaksaa jaksaa, palaa palaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirrveeesti kiitosta :) Meillä on tulossa kiva matka!

      Poista