tiistai 30. lokakuuta 2012

Auts! Perille meni :D

Tauti alkoi viime viikon loppupuolella hellittämään. Ja koska ei kuumetta enää tiistain jälkeen ollut, menin päättäväisesti salille perjantaina heiluttamaan painoja. Tällä kertaa asenne oli juuri tuo että kunhan menen heiluttamaan ja katson miten lähtee kulkemaan. Ilman mitään ennakko odotuksia ja sen suurempia suunnitelmiä treenin kulusta.

No, okei, sen verran olin päättänyt että teen yläkropan. Tulin salille, tuntui jo mahtavalta heti :) Lämmöt alle ja kevyesti selkää ja rintaa. Ekana kulmasoutua tangolla vastaotteella. Ihan vain pelkällä tangolla. Toistoja yli 15 ja sarjoja 5. Sarjojen välissä heiluttelin, ravistelin ja vennytelin taudin kankeuden pois.

Tokana kulmasoutua käsipainoilla nousevalla vastuksella. Hyvin olis kyllä voimaa tehdä isommillakin painoilla, mutta jätin ensi kerralle...ettei vaan mitään komplikaatioita tulis!

Sitten tein alataljaa ja kulmasoutua tangolla myötä otteella liikeparina. Pikku painoilla ja yli 15 toistoa per sarja tässäkin. Kyllä sain mukavan pumpin aikaiseksi. Tein viittä sarjaa muistaakseni. Lopuksi hieman ylätaljaa, takaolkapäitä sekä vatsoja. Jess! Pientä loppujäähdyttelyä ja fiilistelyä. Tästä se lähtee ajattelin kotiin lähtiessä :D


Lauantaina teinkin sitten hieman samantyyppisen treenin rinnalle ja olkapäille sekä käsillekin jotakin. Vinopenkki käsipainoilla, lattia punnerrusta, pystäri kässäreillä, vipareita eteen ja sivuille. Lopuksi oli pakko herkutella pienellä pudotussarjalla vielä. En tiedä oliko järkeä, mutta poltte oli hyvä :D
Saunomaan ja palauttelemaan oli siinä vaiheessa hyvä mennä!


Ja sunnuntai olikin jännä päivä. Pienet muutokset on tullut asumiseen tai sen muotoon. Nukuin pitkään, pyörähdin kaupoilla, siirsin ja muutin suuremman osan huonekaluista uuteen järjestykseen. Sitten oli aika mennä treenamaan. Sitähän odotinkin vain koko päivän!

Jalat :D tein vaihteeksi taka kyykkyä, leveätä pässiä, yhden jalan kyykkyy/askelkyykky smithissa, reiden koukistusta ja ojennus liikeparina, pohkeet ja vatsat lopuksi. Huh, jalat tärisi ja vapisi, kävely oli vaikeata.
Niin mahtava treeni kyllä siitä tuli että HUH!

Tiedostin jo sunnuntaina että jalat saattaa kipeytyä, mutta maanantai iltana ne oli todella paljon enemmän kipeät mitä odotin. Onneksi olen keskiviikkoksi lukemassa yhtä koetta varten niin pidin maanantai lepopäivänä muutenkin. Aamulla tosin tein aerobisen kuntofillarilla. Illalla venyttelin vähäsen paikkoja auki.

Tästä taas jatketaan. Nyt pitääkin lukea ja lukea ja lukea. Kyllä, mä näköjään pystyn istumaan paikoillaan jopa tunti kerrallaan!

4 kommenttia:

  1. No niin Irina sehä kulukee ku unelma! :D Nyt taot Sie ku rauta on kuumaa! TSEMIÄ!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on vaan välillä maltattava antaa kropalle (ja miksei mielellekin!) lepoa. Tärkeintä tuo!

      Kiitos! Tää viikko on ns.kevyttä kun on niin paljon kaikkea muuta ohjelmaa ettei vaan ehdi. Mutta parasta teen!

      Poista
  2. Красавица! Отлично выглядишь! Хороших тебе,плодотворных тренировок!

    VastaaPoista