torstai 2. elokuuta 2012

Eteenpäin mennään :)

Vaikka nuppi on entistäkin enemmän jäässä niin hyvin täällä päässä on mennyt dieetti eteenpäin. 25 tuuman housut ovat isot, kylmää tulee vaikka ulkona paistaa, paino tippuu ja treenit kulkee (iso kiitos treenikavereille!)

Tämä viikko on ollut poikeuksellinen sillä olen saanut joka treenille kaverin mukaan :) Maanantaina tehtiin selkä treenin Huhtarissa T:n kanssa, tiistaina olin kameraseuran leiriläisten mallina ei siis treeneja silloin, keskiviikkona olimme tekemässä olkapäitä sekä rintaa S:n kanssa Keskustan Sykkeellä ja tänään torstaina jalkoja T:n kanssa Huhtarissa. Eli hyvin sosiaalinen olen ollut koko alkuviikon! Sain paljon juttu seuraa ja olen hyvin pirteä sen takia!
Kuvauspäivänä aurinko paistoi kivasti pilvien takaa

Jalka treeni meni mitä parhaiten!!! Hyvin tuli taas etukkyykky ylös ja reidet kiittää :) Mä vaan niin toivon että tällä kertaa kiristyy myöskin jalat tarpeeksi hyvin kisoihin ja tietty vatta (oikea ongelma-alue!) mu7tten luovuta vaan jatkan tehdä töitä sen eteen niin pakkohan sen on joskus olla vihdoin kunnossa!

Loppuviikko on töitä ja treeneja en muuta yritä edes siihen mahduttaa. Etenkin kun viikonlopullekin on taas ohjelmaa. Lauantaina on kaverin pienimuotoiset syntymäpäivä juhlat illalla ja sunnuntaina lähdemme Piian kanssa fitnessliittoon järjestämälle leirille! Jess, erittäin kiva seura sekä matkalle kuin myös leirille :)
Siellä sitten otetaan ne perinteiset leiri kuntokuvat siihen asti saatte odottaa :D
Kuvaaja Jetro Matilainen



2 kommenttia:

  1. voi vitsi,miäki kävin tänää huhtarissa 16-18 välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jone!

      Aloittelin treenin muistaakseni vasta 18 jälkeen! Emme siis todennäköisesti nähneet, mutta moikkaile ensi kerralla kun näet :)

      Poista