keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Vapaapäivä!

Juuh, eli vapaata oli töistä tänään ja treenivuorossa viimeinen jalkatreeni :) Siis viimeinen suht kunnon painoilla tehty koipitreeni ennen kisoja.

Aamulla heräsin kasin aikaan todella pirtsakkana ja ihanasti taas paistoi arskaa ja puuroa oli lautasella tuplamäärä! Jes, kyllä noilla pärjää aloittaa päivän. Ajattelin että menisin aamupäivällä tekemään treenin pois alta, kun ei tänään ole ollut kuin yksi vaan. Noh, päätin kuitenkin saada tuon mun suur-siivouksen loppuun viimeistelemällä kylppärin todellisen siistiin ja puhtoiseen kuntoon. Pesin kaakeliseinätkin :D
Loman aikana olen saanut pestyä kaikki matot ja nyt on siis tehty kaikki mitä olen nyt tässä vaiheessa saada tehtyä, sitten ennen varsinaista talvituloa voin sitten siivoilla nuo syksyvaatteetkin pois esiltä, nyt toistaiseksi päätin jättää ne siltä varalta että tulee vielä lämpimämmät kelit :P

Aamupäivällä sain vieraita, äitini sekä meidän perhe kaveri tulivat käymään. Onneksi leiposin silloin niitä kinkku muffineita niin oli sitten tarjottava ihan tuoreena ettei tarvinnut pakkasen puolelta vielä ottamaan. No pääsin esittelemään niille mun kilpailu asuja sekä kenkiä sekä sain niiltä myös hienoja ideita miten saan fiksattua pukuja paremmiksi! Siis wau! Olin niin onnellinen niiden yllätysvisiitistä!!! Kukaan niistä tuskin lukee tätä mutta haluan sanoa vielä kerran tännekin: KIITOS!

Sitten iltapäivällä vasta kävin tekemässä treenin. Tein Hack-kyykkyä, reisiojennusta, askelkyykkykävelyä sekä pohkeita. Nopeeta sekä tehokasta.

Tänään oli myös viimeinen hironta sessio. Ja voi ei! Minun alaselkä oli taas siirtynyt ja toinen jalka vetäytyi taas ja jalkojen ero oli tällä kertaa 4 senttiä!!! Huhhuh, noh nyt on tasassa taas. Ihemettelinkin etten saa henkeä ja koko ajan tuntuu ikävältä vasemmalla puolella yläselässä. Ei siis mikään ihme, olen ollut niin monta vuotta jumissa ja jalat eri pituiset että ne nyt hakeutuu automaattisesti takaisin väärään asentoon. Jossain vaiheessa saadaan korjatuua sen kunhan ne tukilihakset tottuu tekemään työtä oikealla tavalla.

Huomenna salilla käsiä sekä vatsoja ja illalla juoksua intervallimuodossa. Nyt eväiden laittoon ja odottamaan kun Hell´s Kitchen alkaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti